Sinne se parikymmentä minuuttia sitten jäi. Eskariin. Mun pieni tyttö... Jo illalla höpötyksen määrä (ja laatu) ilmaisi sen, että jännitys alkoi tiivistyä. Aamulla oli jännitys huipussaan, ja päiväkodin pihaan päästyämme oli neiti jo ihan kankeana jännityksestä. Ja sitten alkoi vähän äidinkin kurkkua kuristaa... Miten sen nyt täällä pärjää, ikinä ei ole päivähoidossa ollut. Kirkon kerhossa kyllä kaksi vuotta, kaksi kertaa viikossa. Ja nyt pitäisi joka päivä mennä päiväkotiin...

Mutta sinne hän vaan meni sitten muiden mukaan leikkimään, kun ensin oltiin tutustuttu eskaritätiin. Ja sanoi moikkakin tuosta vaan, jo ennenkuin olin edes lähdössä. Sitten kun oli henkilökunnan kanssa vielä selvitetty käytännön asioita (samat perusjutut kuin poikienkin ollessa pieniä tai itseni olelssa sitä ennen päiväkodissa töissä; nimikoinnit,kuravaatteet, vaihtovaatteet jne), niin ei olisi malttanut enää halaamaankaan tulla. Kun kerran oli jo moikka sanonut ajat sitten=)

On nämä vuodet vaan menneet niin nopeasti! Vasta äskenhän tuota neitiä vielä sisälläni kannoin, ja lokakuun lopussa täyttääkin jo kuusi vuotta...

Onneksi meidän päiväkoti on pieni, tämä puolipäiväinen eskariryhmä, ja sitten kaksi kokopäiväryhmää. Eskariryhmässä lapsia on vain 12. Sopii meidän tytölle hyvin tuollainen pieni ryhmä, olen tästä onnellinen. Matkaa on sen verran, että nyt alkuun kuljetaan autolla, ehkä myöhemmin sitten kävellen tai pyörällä. Pyörällä ei nyt päästä, kun apurenkaat otettiin pois, ja ilman ei suostu ajamaan kuitenkaan. Mutta ei halua apurenkaita takaisinkaan. Ja kävellen on vielä liian pitkä matka kulkea, ainakin aamuisin. No, alan varmaan tehdä aamuisin kauppareissut ja työasioiden hoidot samalla reissulla. Varsinkin talviaikana, muuten ei auto tykkää hyvää noin pienistä ajopätkistä jatkuvasti.

Pitää muutenkin suunnitella omaa ohjelmaani vähän uusiksi. Iltaisin olen ollut kuntosalilla vasta joskus klo 20:30-21:30 etten ole mennyt ruuhka-aikana. Mutta nyt on pakko mennä aiemmin että saa neidin ajoissa nukkumaan. Enää kun ei voi hänkään nukkua aamukymmeneen. Työjuttujen takia olisi oltava päiväsaikaan jatkuvasti puhelimen lähellä. Mutta hieman olen miettinyt, että jos siirtäisinkin töidenkin uhalla salikäynnit aamuun, heti kun olen neidin yhdeksältä vienyt eskariin. Tunnin olen sitten kyllä aamupäivällä tavoittamattomissa, mutta toisaalta se on vain tunti. Ja salilta lähteissä näen kyllä puhelimesta jos joku on soittanut. Ja se olisi vain kolme kertaa viikossa kuitenkin. Töiden tekoa voin sitten kyllä jatkaa illempaan saakka sen mukaan kuin tarvitsee.