Ihan ensiksi eilisen postin kuva:

140286.jpg

Eli tuohan oli sen arpajaispalkinto Koolatessa Roiskuu -blogista. Luulisin että tuo lanka päätyy kuopuksen sukiksi kunhan ensin kon käynyt värikylvyksi. Olen edellisillä värjäyskerroillani tehnyt sellaista pätkävärjättyä, mutta jos nyt yrittäisin jotain raitoja.

Sitten eilisen ostoksia. Kun se Omppuhuivi alkoi mieltä tykyttämään, ja eilen oli asiaa kaupunkiin... Eihän sillä mikään kiire ollut, mutta päätin koukkaista Lavikon kautta. Ja omppuhuivia varten lähti mukaan yksi kerä Vivaldia. Mietin vähän aikaa Kitten Mohairin ja Vivaldin välillä, ja päädyin Vivaldiin. Näytti ja varsinkin tuntui niin ihanalta, ja värikin oli just passeli!! Kuvassa väri on väärä, eli ei ole yhtään possunpunainen vaan oikeasti sellanen hento roosa:)

140287.jpg

Eilen oli sitten jo pakko päästää Vivaldi puikoillekin... Miten niin malttamaton?? On muuten hiukkasen oma taiteenlajinsa tuollaisen langan neulominen, sanoisin. Puikkokokoa jouduin ensin vähän hakemaan, ja päädyin sitten vitosen puikkoihin. Mutta tuntuu hassulta neuloa suhtkoht paksuilla puikoilla lankaa, jossa tuo keskusta on aika ohut, ja hapsut tulevat mukana. Ei mitenkään helppoa tälleen villasukkalankojen ja muiden tasapaksujen jälkeen... Mutta kyll tämä tästä pikkuhiljaa. Eilen istuin illalla pari tuntia neulomassa terassilla, ja sain kuulkaa aikaiseksi jopa 8,5cm huivia;) Zeskan kommenttiin viitaten, ei tule kyllä langalle tosiaan tuntihinnaksi euroakaan. Oikeastaan taitaa tulla ihan ilmainen lanka, kun laskee sen hinnan sille tuntimäärälle mikä tuon huivin tekoon taitaa mulla mennä;)) Eikä se lanka maksanut kuin 7,95€ mutta raaskein silti ostaa vain yhden kerän. Ja metrimäärä kerässä on niin suuri että uskoisin sen riittänevän. Teen sen kokoisen kuin lanka riittää.

Fifiäkin tein illalla/yöllä taas yhden ruuturivin lisää. Ja Angorina-blogiin viestiä, että älä ole huolissasi, kyllä tuo Fifi valmistuu vaikka muutakin teen sivussa! Eli se lanka on sellainen että arvostan sitä todella, ja kun lankakaupassa angoraa edes vihjaisin myyjälle, niin sanoi että on kallista. Tämä siis tuli siitä että olin tuolla lankakaupassa ihan pihalla, ja sanoin myyjälle että huiviin tarvitsisin jotain pehmeää ja karvaista; mohairia tai angoraa tai jotain... Ja sellaista ettei olisi kovin kallista. Fiksu myyjä ohjasi minut Kitten Mohairin ja jonkun muun luo. Mutta sitten tuli mieleen Vivaldi, jota olin nähnyt Sian blogissa... Ja myyjäkin oli sitä mieltä että huivin voisi tehdä siitä ja yksi kerä voisi riittää kun malli on sellainen että periaatteessa voin lopettaa kun lanka loppuu.

Yritän ottaa huivien aluista kuvia illalla kun kamera kotiutuu.

Ollaan koko kesä suunniteltu Puuhamaahan lähtöä. Tällä viikolla on kaikki kotona, mutta mulla niin järjetön työputki päällä ettei ole mitään mahdollisuutta lähteä vuorokaudeksi tästä mihinkään. Mies oli sitten keskusteltuamme ihana ja lupasi lähteä sinne yksin lasten kanssa!! Pikkasen on huono omatunto, oikeasti ihan hirveesti, mutta ei tässä paljon vaihtoehtoja ollut. Ensi viikolla olisi mulla aikaa (ei, en pysty töitä siirtämään sinne millään), mutta sitten on jo mies töissä. En yhtään epäile etteivätkö pärjäisi neljästään reisussa, mutta silti on vähän sellanen olo että millanen äiti... Vaikka ei kai tämä maailman loppua ole tällainen järjestely kun se sovussa kerran tehtiin.

Eli tänään poikkean koneella pikaisesti aina välissä, kirjoittelen sitten paremmalla ajalla taas lisää. Nyt sukellan uraputkeen, jossa aion kahvipausseja ja postien lukua laskematta viihtyä ilta yhteentoista saakka (silloin perhe kai kotiutuu). Muutama laudeliina ja hihamerkki odottaa tekijäänsä. Eli mars töihin!!