Kevät on tullut, ja näköjään se näkyy myös lehtimyyjien soitteluissa. Pakko niillä on olla jotain kevätkampanjoita nyt, kun puhelin soi täällä jatkuvasti... Ei siinä mitään, eihän se mun puhelinlaskua kerrytä, mutta kun joskus ei olis oikeesti aikaa jutustella lehtikauppiaan kanssa.

Jottei tää nyt mene ihan vuotatukseksi ja äksyilemiseksi, niin otetaas nyt se potitiivinen puoli ensin. Kyllä olen pu
helinmyyjiltä myös joskus lehtiä tilannut. Tälläkin hetkellä tulee Kodin Kuvalehti, jonka tilasin puhelinmyyjältä. Satuti vaan soittamaan just hyvään aikaan (olin tilausta jo suunnitellut), ja tarjouskin oli hyvä. Ja onhan noissa puehlinmyyjissä iso joukko ihan ystävällisiä ja inhimillisiä tyyppejä. Niitä, jotka kunnioittavat sitä että kun nätisti sanoo ette nyt ole tilaamassa. Toivottaa jopa hyvää päivänjatkoa, ja lupaa ehkä soitella myöhemmin (siis ensi vuonna, ei tunnin päästä) uudelleen samoissa merkeissä, josko sitten päästäisiin yhteityöhän. Niitä, jotka ymmärtävät, etät mulle tulee nyt just tarvittava määrä lehtiä, ja kirjastossa on lisää, enkä vain tilaamisen ilosta ala tilaamaan. Ja niitäkin, jotka ymmärtävät että kolmilapsisen perheen isällä ei välttämättä se palkka veny ihan joka rahareikään, vaan hieman pitää katsoa mitä oikeesti halutaan ja tarvitaan. Kiitos heille!!

Mutta kaiken huippu sattui tällä viikolla. No alkuun vielä mainitse, että mut on opetettu lapsena siihen että kesken puhelua ei luuria korvaan lyödä, eikä ihmisille töksäytetä puhelimessakaan ihan mitä ja miten sattuu. Ei kylläkään silloin puhuttu lehtymyyjistä, mutta olen luullut että nekin olis ihmisiä.

Niin, vanhempi mieshenkilö varustettuna huonommalla suomenkielen ääntämyksellä soitti. Jos mulle soittaa eikä numero ole kännyn muistissa, mun on pakko olettaa että voi olla työpuhelu. Eli vastasin firman nimellä ja perään sanoin oman nimeni. Tämä lehtimyyjä sitten kysymään että onko XX (=minun nimeni) paikalla. Justhan mä siis sanoin puhelimeen nimeni! No, ehkä se meni ohi joten varmistin että kyllä on puhelimessa. Ja sitten alkoi kaupustelu. Kun hieman sain suunvuoroa, sanoin että säästän nyt hänen aikaansa ja sanon jo tässä vaiheessa että en nyt ole mitään lehtiä tai muutakaan tilaamassa. Ja kastike meinaa palaa pohjaan (tällä kertaa oikeasti), joten olisi pikkasen kiire. Ja sitten kuului luurista piiiitkä Muuutta muuutta, täällä olisi oikeinhyvä tarjous ja tilaajalahjakin, joten älä nyt heti tyrmää. Ja minä jankutin että juu, mutta kun en nyt juuri mitään lehteä tarvitse, enkä siis tilaa. Seuraavan Muuuttan jälkeen sanoin suht koht lempeällä äänellä, että just äsken kieltäydyin tarjouksesta, joten kiitoksia soitosta ja hyvää päivänjatkoa. Painoin punaisen luurin kuvaa. Puhelin katkaisin siis kesken, mutta olin kohtelias muuten. Puolen tunnin päästä soi taas puhelin, ja sama juttu toistui (tunnistin samaksi myyjäksi). Mutta ensimmäisen Muuuuttan kohdalla painoin punaista luuria, ensin tokaistuani hieman kireähköllä äänellä että mähän sanoin että en tilaa mitään.

Seuraavana päivänä puhelin soi taas, ja sama ääni kuului luurista. Kun erikseen minua kysyttiin taas, olisi tehnyt mieli sanoa että eiko se lehtimyyjä lainkaan kuuntele mitä ihmiset sille vastaa... Ja jostain syystä sormeni etsiytyi punaiselle luurin kuvalle ihan itsestään. Omatunto hieman kolkutti; eihän sitä nyt tolleen sovi ihmisille lyörä luuria korvaan. No, sitkeä myyjä soitti perään heti, ja sama keskustelu alkoi alusta. Meinasin jo karjaista, että joo kyllä ihan oikeesti tästä numerosta harvemmin kukaan muu vastailee. Korkeintaan joskus mies jos olen luurin unohtanut kotiin, ja näkee että likkakaveri soittaa. Ja myyjä siis sanoo, etät olipa oikein mukava että tavoitti minut kun on useasti yrittänyt tavoittaa. Siinä vaiheessa tämä yrittäjä repesi. Laukoin sitten että olen jo useampaan kertaan hänelle kertonut että en _Todellakaan_ nyt mitään tilaa, ja että mulla on tässä töitäkin mutta kun pitää vaan lehtimyyjälle jankuttaa samaa asiaa... Ja kun se tuttu Muuutta taas sieltä kuului niin siinä vaiheessa painoin puhelun poikki. En tajunnut silloin että olisin voinut kysyä mistäs firmasta herra soitteleekaan ja mikähän mahtaisi olla esimiehen nimi... Tai edes sen herranitsensä nimi. Tai olisinhan voinut alkaa kaupata omia tuotteitani;)

Vartin päästä soitti toinen lehtimyyjä; ihana naisihminen joka ymmärsi kerrasta etten tilaa mitään nyt just, ja sanoi että ei sitten häiritse enempää. Toivotteli jopa mukavaa viikonloppua ja oikein au
rinkoista kevättä=) Heitäkin siis löytyy.

Rasittaa välillä, kun yrittäjän on joka puheluun vastattava, koska soittaja usein on potentiaalinen asiakasehdokas.

Mutta, kaikesta huolimatta, oikein hyvää viikonloppua teille jokaiselle! Lähden hakemaan keittiöstä kahvia ja pidän neulomispäivän. Tosin neulomispäivänäkin on tiskit ja ruuat huolehdittava;) Ja jos oikein energiseksi päätän ryhtyä, niin saattaa olla että huutonetistä ostamani kankaatkin saattavat päätyä leikeltäviksi. Ompelua en varmaan tänään harrasta, on vähän niskat jumissa.