Tulin juuri hammaslääkäristä ja puoli päätä ja kaulaa on puuduksissa, mutta saatiinpa kaksi viimeistä reikää paikattua. Enää on hammashoitajalla käynti edessä; silloin putsataan ja puunataan, pitäiskö ihan sanoa että fiksataan ja viimeistellään. Sitten saa olla sillä saralla vuoden päivät rauhassa! Nyt odottelen puudutuksen lakkaamista, että pääsisi syömään:)

Pipoa sain reissulla neulottua muutaman kerroksen eteenpäin. Sen koommin en sitä työtä nyt kirehdi. Teen kun huvittaa. Talveen on onneksi vielä aikaa...

Eli kiitoksia kovasti kommenteista ja rohkaisusta:) Juu, se on välillä sellaista että tuntuu toisinaan, että yksityisyrittäjän ja yksityisen minän välillä on vain veteen piirretty viiva. Olen kesän aikana opetellut siihen että viikonloppuisin en noita työjuttuja kovasti tee jos ei ole tosi kova kiire. Saan siis vapaa-aikaakin. Tosin syksyllä tuo kääntynee taas vallan toisin päin. Silloin yritän viikolla ainakin aamupäivät olla sähköposteja ja puhelinkeskusteluja lukuunottamatta äiti. Illat ja viikonloput on sitten työaikaa enemmän, kun sillon on mies kotona. Meillä kun tuo kuopus on kotona mun yrittäjyydestä huolimatta. Ei ole vielä töitä ollut niin paljon että olisi laitettava päivähoitoon, vaan on hyvin selvitty näin.

Toisinaan sitten tulee kyllä kiireaikana sellainen olo, että mä olen vaan töissä täällä kotona. Työn lisäksi painaa kotihommat päälle (niistäkin olen oppinut luistamaan kyllä mahdollisuuksien mukaan; teen välttämättömän ja hiljaisena aikana enemmän). Ja kun kiireaikana teenkin illalla neuletta tai luen, tulee huono omatunto. Sinä aikana olisi voinut töitäkin tehdä... Melkoista opettelua tämä on ollut. Oikeastaan nyt vasta tänä kesänä on mieli ja ruumis sopeutunut siihen, että työt tulee sykleissä (asiakkaat varmasti sopii keskenään ja tekee kaikki tilaukset samanaikaisesti;)) ja huomisesta ei tiedä. Olen ihan tietoisesti opetellut siihen että en sitä tulevaa murehtisi etukäteen. Kun ei se murehtimisesta parane, itsensä vaan väsyttää! Nyt on se stressaaminen jäänyt vähemmälle. Käy niin kuin käy. Tämäkin asia vaan vaati sitten sen, että sitä ihan tietoisesti omaksuu uuden asenteen ja lopettaa sen turhista stressaamisen ja huolehtimisen. Huominen kyllä tulee ajattelin sitä tai en, ja sen näkee sitten ajallaan mitä se tuo tullessaan:)

Nyt sukellan hetkeksi töiden pariin, jotta illalla ehdin taas neuloa hyvällä omallatunnolla:))