Eilen oltiin esikoisen vanhempainillassa ja sitä ennen jo palaveerattiin opettajan ja koulukuraattorin kanssa. Uusi opettaja tuntuu ihan pätevältä vaikka vasta valmistunut ja nuori onkin. Hyvin suhtautuu näihin esikoisen juttuihinkin ja on saanut muunkin luokan ottamaan asian hyvin. Ei ole kiusaamista huomattu, ja esikoinen itsekin kuulemma on asian hyvin ottanut. Alkuu tietty jännitti että miten luokka ottaa vastaan tuplaajan, mutta hyvin on mennyt. Vanhat kaverit ovat osanneet olla ilkeitä, mutta ne ovatkin sitten jääneet pois. Kyllähän se poikaakin vähän harmittaa mutta onneksi uusia kavereita on löytynyt. Sanoinkin jo kesällä ett syksyllä sen sitten näkee kuka oikeesti on kaveri. On niitä vanhoja kavereitakin silti pari jäänyt, ja voi olla että ne kaveruussuhteet kestää pidempäänkin. Yhteistä historiaa on kuitenkin jo vuosia takana.

Koulu on nyt mennyt hieman paremmin kuin viime vuosi, vaikkakin vieläkin tuota tekemättömyyttä esiintyy. On sellaista ajoittaisen ailahtelevaista, toivottavasti oikea suunta löytyy niin että tästä vuodesta on jotain hyötyäkin! Seurantaa nyt hieman höllätään, mutta ei vielä lopeteta. Ja muistetaan olla koko ajan tukena kumminkin. Ehkä se vastuu sitten jossain vaiheessa siirtyy ihan itsekseen...

Keskimmäisen luokkakavereiden vanhemmista suurin osa on nuoria. Olikin aika jännä olo tuolla esikoisen vanhempainillassa. Me olimme ihan selvästi porukan nuorimmat, ja mullakin sentää jo 32v on mittarissa ja miehellä vielä reilut viisi lisää. Suurin osa muista oli jo päälle nelikymppisiä... Ja opettaja 27v. Opettaja myönsikin heti että meillä vanhemmilla on kasvatuksellisista asioista paljon enemmän kokemusta kun hänellä, hän on vaan kirjasta lukenut että nyt aletaan olla sellasessa vaikeassa iässä.

Kyllä se meillä ainakin jo alkaa näkyä tuo vaikea ikä. Ottaa vielä huomioon että esikoinen on kumminkin vuoden vanhempi kuin toverinsa (tosin loppuvuoden lapsi mikä tasoittaa ikäeroa joihinkin). Isälleen onneksi nyt on alkanut asioista puhua - silloin kun ei muita ole siinä pyörimässä. Mutta välillä tuntuu että tiuskaisee jo siinä vaiheessa kun minä vasta avaan suuta ja vedän henkeä. Sitä on välillä vähän pallo hukassa kun ei ole aiempaa kokemusta tuosta iästä poikalapsen kanssa. Miehellä sentään on mielikuvia siitä kun itse siinä iässä oli. No, elämä opettaa tässäkin. Kärsivällisyyttä vaan...