Kuopus piirtelee niin pääsee äiti kirjoittelemaan... Tai siis piirteli... Nyt kinaa esikoisen kanssa siitä pitääkö esikoisen luovuttaa osa karkkipussistaan hänelle, hän kun söi omansa jo eilen... Miten nuo saavatkin riidan aikaan joka asiasta, vaikka ikäeroa on 9 vuotta... Ehkä ne joskus pärjäävät vielä toistensakin kanssa... Onneksi nuorimman ja vanhimman kinastelu on yleensä tosi lyhytaikaista ja pian nuo ovat taas ylimmät ystävät. Eri asia kun esikoinen ja keskimmäinen ottavat yhteen. Välillä tuntuu siltä että ne kaksi eivät samassa huoneessa/talossa/pihassa voi kahta sekuntia kauempaa olla ilman että tilanne räjähtää käsiin. Puhumattakaan mitä tapahtuu kun eksyvät samalle sohvalle. Kipinät vain sinkoilevat*

Ei, ei meillä oikeasti sentään koko aikaa ole noin kamalaa. Kerroin vain hieman kärjistettynä, toivottavasti ymmärsitte oikein. Mutta tuolta se vaan monesti tuntuu.

Mistä minä sitten tämän blogailun kipinän sain (huom: minä siis blogaan, enkä bloggaa koska jälkimmäisestä tulee mieleeni vahvasti plokkaaminen ja sitä yritän parhaani mukaan välttää muissa kuin pakkotilanteissa)... Kaikki alkoi oikeastaan Ihan Itsestä. Kun viime talvena eksyin sinne - paremminkin opastettiin kuin eksyin - löysin sitä kautta Ihan kivan elämän. Miten ihanan positiivinen nimi blogille, eikä se positiivisuus ulotu pelkästään nimeen vaan paistaa läpi siellä teksteissäkin.Wau! Se oli ensimmäinen blogi mitä koskaan olin lukenut. Ensin olin hieman hämilläni mitä nämä blogit oikein ovat, mutta kun pääsin jyvälle, tuli tuosta Pörrön sivustosta melkein joka aamuinen vierailupaikka. Jossain vaiheessa se syrjäytti jopa aamuisen satakunnankansan ja aloin tuoda kahvikuppini koneelle ja nautiskelin positiivisuutta ja energiaa ruudun välityksellä. Tuolta sitten vähitellen uskaltauduin tutkimaan muitakin blogeja, ja joitain olen enemmän tai vähemmän toistuvasti käynyt lueskelemassa aina joutohetkinäni. Ja tämä on nyt sitten minun ihan ikiomani:) Positiivista että tätäkin oli jo eilen joku käynyt lukemassa. Tilaston (löysin täältä sellaisenkin toiminnon) mukaan ilmeisesti jo 7 vierailua. Kiitoksia vierailuistanne:)

Eikä kukaan varmasti uskoisi että tämän tekstin väsäämiseen meni ihan uskomattomasti aikaa (onneksi on laajakaistayhteys, sillä modeemiyhteys tekisi tästä tosi kalliin harrastuksen). Sen lisäksi että jatkuvasti korjailen kirjoitusvirheitä kun ajatus juoksee sormia nopeammin tai toisinpäin, olen laittanut pakastepullat sulamaan ja uuniin, silitellyt kuopuksen leikkikoiraa putoamisen jäljiltä (miksi äiti on se joka silittää ja puhaltaa jopa leikkikoiraltakin sattumukset pois), antanut kuopukselle vettä pariin otteeseen, houkutellut kuopusta aamupalalle (lopputulos: tänään hän ei kuulemma yhtään syö aamupalaa että jaksaa kohta syödä pullaa kun miehen kala/venekaveri tulee kahville ja pullalle tuolta pihalta), katsonut että kuopus laittaa myös housut kun lähtee tuota kalakaveria katsomaan ulos, auttanut takin niin että huppu tulee ylös ja helma alas (hassu takki kun menee aina väärin päin). Monimuotoista toimintaa, sanoisin. Kuopus on nyt ovenkahvassa (vilkutus ja heihei) ja lähtee tuonne ulos.

Nyt olisi siis vihdoin kirjoitusrauha talossa, mutta onnistuihan tämä näinkin. Jos nyt menisin laittamaan ne tiskit koneeseen ja vaikka töitäkin koittaisin tehdä. Toisaalta kuopus viihtyy ulkona ainakin puoli tuntia joten ehtisin aloittaa tekemään lupaamiani nuken villasukkia. Sen isompia minun ei kannata, sillä neulepuikot eivät sovi käteen eikä lanka ainakaan niihin puikkoihin. Hermot niiden kanssa menee. Koululaisena muinoin kyllä valmistui sukat jos toisetkin, ja siis ihan ihmisen kokoiset ja mallisetkin. Nykyään on varmaan huonompia puikkoja ettei enää onnistu. Miten ne muut osaa ja ehtiikin?

Tunnin kuluttua lisättyä:

Juuri kun olen tuudittautunut siihen uskoon että neulehommissa kohdallani kyse on huonoista puikoista, niin sitten löytyy tällainen. Neuleita toisensa perään ja siinä samassa yhtälössä lisäksi lapset+mies+koti+muut. Hatunnoston paikka. Jospa kyse onkin siitä että alitajuntani on vain päättänyt etten osaa/ehdi neulomaan ettei tulisi liikaa aloitettuja käsitöitä joita en kuitenkaan ehdi muiden aloitettujen töiden lomassa tekemään (ilman että perhe kuolee nälkään ja tukehtuu villakoiriin ja leivänmurusiin). Olen muuten todella hyvä tuossa aloittamisessa! No nyt menikin korkealentoiseksi, paras lähteä oikeasti sitä tiskikonetta tyhjäämään...