Välillä on tullut mieleen jos ostaisi sellaisen käytetyn neulekoneen. Huutonetissä niitä joskus aika ajoin on ollut. Onneksi ovat olleet sen verran kauempana ettei ole tullut ostettua (sellaiselle härvelille tulee jo kivasti rahtikulujakin joten hillitsee vähän ostohalukkuutta).

Olishan se niin kiva kun tulis valmista nopeesti. Jos siis osaisi tehdä sitten sillä koneella... Mutta siinä menisi mun osalta se väkertämisen ilo. Ei sellasella kovaäänisellä koneella voisi meidän huushollissa neuloskella illalla yhdentoista jälkeen kun lapset nukkuu ja muut työt on tehty. Johan sitä olis koko talo hereillä. Ja se olisi helposti kohdallani vain "tekemistä", ilman sitä tekemisen iloa. Tehdään vain tarpeeseen, ei siksi että on kiva neuloa (omalla äidilläni luullakseni kävi vähän niin kun osit neulekoneen aikoinaan 70-luvulla). Tarpeeseen saan vaatetta kaupastakin. Mutta itse neulon siksi että on aika terapeuttista illalla istua nyhjöttää sohvan nurkassa neuleen kanssa. Nollaantuu enimmät stressit pois. Eihän niitä stressijuttuja voi siinä miettiä kun on täysi työ että selviää siitä neuleohjeesta;)) Siinä varmaan yksi syy miksi yleensäkin aloin neulomaan... En mä siksi niitä villasukkia ole tänä vuonna tehnyt muutamia, että tarvitsisin tai että itse tehden saa halvemmalla. Toisaalta olen tehnyt kyllä siksi että olen saanut sellaisia kuin haluan. Mutta eniten siksi että saan tehdä jotain käsilläni. Jotain näkyvää. Mulle on aika iso itseisarvo sillä että olen jotain saanut itse käsilläni aikaan. Virheine kaikkineen (mieluummin tietty ilman)...

Anoppi katteli äitienpäivänä näitä farkkujani missä on tää applikoitu ruusu ja helmiä siinä. Kysyi sitten että olenko mä itse senkin tehnyt. Mulla oli kuulkaa ihan nolo olo kun sanoin että eeei kun ihan marketista ostin. Olisi se ollut vaan hienoa kun olisi nääkin omaa tuotantoa. No aika paljon anoppi on vuosien mittaan silti nähnyt niitäkin mitä olen itse ommellut (nykyään myös neulonut). Ja hän on sellainen ihminen joka arvostaa käsityötä ja itse tekemistä! On itsekin tehnyt tosi paljon. Mies ja miehen veljet kulki lapsuuden kotikutoisissa vaatteissa - ja jopa osaavat hekin arvostaa itse tekemistä. Ja anoppi on meidänkin lapset (ja lasten serkut) pitänyt villasukissa ja lapasissa. Oli jopa hieman harmissaan kun minä ehdin viime talveksi ihan itse tekemään kuopukselle parit sukat. No kyllä niitä villiksiä meillä kuluu kuopuksella monetkin samana talvena, joten ei hätää, riittää anopillekin tulevaisuudessakin neulomista.

Niin, ja jos neulekonetta haluan kokeilla, niin ehkäpä lainaan anopin konetta uudelleen. Viimeksi se kävi meillä vierailemassa kun esikoinen oli vauva. Sain sillä aikaiseksi puolikkaan villapaidan esikoiselle... Se oli paljon se... No enpä silloin neulonut oikein muutakaan, puikoillakaan. Oli sen verran rankkaa koliikkivauvan kanssa ja unirytmit täysin päälaellaan. Että voisi sitä joskus ehkä kokeilla vielä uudestaankin. Joskus.