Kuopuksen kanssa ollaan nyt harjoiteltu sitä, että lelut kerätään pois leikin loputtua. Alkoi olla kämppä sen näköinen vähän väliä, että alkoi niin sanotusti hatuttaa. Äitiä, isää ja veljiä, ei suinkaan kuopusta itseään. Päätin että nyt riittää, vanhat pois ensin ja uutta tilalle. Nyt näyttää oppi menneen perille niin ettei enää tarvitse riidellä siitä että lattialla ei löydy jalansijaa missään huoneessa. Jopa ilman muistuttamista keräsi tänä aamuna playmobilit pois ennenkuin tuli pyytämään monipolipelin. Pelit siis lähtivät kaappiin muutama viikko sitten, kun kaikki nappulat ja osat olivat pitkin lattiaa ja sohvanalusia, ja osa meni hukkaan ja imuriinkin.

Palkinnoksi tästä opitusta tavasta haettiin alakerran varastosta yllärilaatikko. Poikien vanhat satukasetit kirjoineen. Voi että kun olikin mieluinen juttu. Toista päivää kuopus kuuntelee noita kasetteja ja välillä katsoo samalla kirjojakin. Jotenkin välillä tuntuu että nuo ovat parempaa viihdykettä kuin ainaiset videot. Noihin ei jämähdä ihan samalla tavalla kiinni kuitenkaan kuin pitkiin videoihin.

Pitäisikin varmaan ostaa noita lisää. Jotain oikein tyttömäisiäkin juttuja. Tai nykyään ne taitaa olla cd-levyjä millä nuo sadut ovat... Niin se on tekniikka edennyt vaikka ei noiden ostostakaan ole vasta kuin noin 10 vuotta;) Siis vanhimmista.