Kuopuksen raitalankasukat on langanpäättelyitä vaille valmiit! Tuli oikein kivat. Ainut harmi, että kuopus kerkisi ne jemmaamaan johonkin niin että päättelen sitten kun löytyvät... Kuvaakin laitan sitten tuonne valmistuneiden töiden osioon (kiva tunne kun tulee jotain valmiiksikin:) Kaipa ne tuolta jostain lelukaapin kätköistä löytyvät. Jospa löytynee sieltä parsinneulakin (tylppäpäinen onneksi) niin ei tarvitsi väkertää langanpäitä virkkuukoululla...

Pilkkulankaa jäi tuosta kaulahuivista yli noin puoli kerää, ja yhdelle vauvanukelle on nyt sukat melkein valmiina. Varpaiden kavennukset vielä toisesta puuttuvat. Ja sitten ne langanpäät. Noiden kanssa tuli ongelmaa kun piti tehdä tiimalasikantapää. Lehden ohjeesta en ymmärtänyt yhtään mitään, mutta Ihan itsestä opastivat Ullaan kuvitetun ohjeen ääreen. Kuvat hieman selvensivät mitä pitäisi tehdä, mutta päätin kuitenkin tehdä ihan tavallisen kantapään kun sen osaan vaikka unissani. Ainut mitä osaan neuloa omastakin mielestäni hyvin on villasukat ja myös se kantapää. Älkää silti tulko keskellä yötä herättämään ja tarkistamaan...